Panostamme suuresti työntekijöidemme viihtyvyyteen ja yleiseen työilmapiiriin. Tahdomme, että työntekijöiden ääni pääsee kuuluviin Tilamestareiden kehittämisessä.
Nykyiset työntekijämme ovat kuvailleet työpaikkaansa seuraavasti:
”Tilamestarit on mukavan nykyaikainen firma ja työntekijöihin panostetaan.”
”Työkaverit ovat huippuja, kuin myös työnjohto. Työkohteet ovat erityisen kiinnostavia myös suunnittelun ja sisustuksen puolesta. Olen oppinut paljon eri materiaalien kanssa työskentelystä.”
Haluaisitko sinä töihin Tilamestareille? Tutustu avoimiin työpaikkoihimme alempana.
Haemme reippaita, oma-aloitteisia sekä kokeneita kaluste- ja sisustusasentajia. Meillä pääset tekemään monipuolisesti erilaisia kaluste- ja sisustusrakentamisen työtehtäviä. Edellytämme hakijoilta aikaisempaa kokemusta alalta sekä sujuvaa suomen kielen taitoa.
Työsuhteen aluksi kartoitamme vahvuutesi, mielenkiintosi kohteet ja kokemustasosi, joiden perusteella määrittelemme ensimmäiset työtehtäväsi.
Perustyömaitamme ovat muun muassa kirjastot, koulut, päiväkodit, hotellit, ravintolat sekä kerros- ja rivitalot. Teemme myös vaativia erikoiskalusteasennuksia esimerkiksi sairaaloihin ja terveyskeskuksiin, elokuvateattereihin ja tehtaisiin.
Sisustusrakentajan työssä pääset asentamaan kiintokalusteita erilaisiin kohteisiin. Tarvitsemmekin sisustusrakentajia kiintokalusteiden asentajiksi eri työmaille sekä erikoiskalusteasentajia vaihtuviin työkohteisiin. Sisustusrakentajiemme motivaatio ja sitoutuneisuus on rikkaus, jolla Tilamestarit erottuu edukseen kilpailijoistaan.
Käymme työntekijöidemme kanssa aina yhdessä läpi, millaisia projektit ovat kenenkin asiakkaan kanssa. Pyrimme siihen, että kukin työntekijä pääsee tekemään sitä, mistä tykkää.
Me tarjoamme sinulle mukavan ja joustavan työyhteisön, asianmukaiset työvaatteet ja varusteet sekä ammattilaistyökalut käyttöösi. Annamme aina myös perehdytystä ja koulutusta työhön ja tarjoamme kiinnostavia asennuskohteita.
Mikäli kiinnostuit, lähetä vapaamuotoinen hakemus sähköpostitse osoitteeseen rekry@tilamestarit.fi
Laita viestisi otsikoksi hakemasi työpaikka ja kaupunki, johon haet. Kerro hakemuksessa palkkatoiveesi ja aikaisempi työkokemuksesi. Kuvaile myös hieman sitä, millainen henkilö olet töissä ja töiden ulkopuolella.
Paikka täytetään heti sopivan hakijan löydyttyä.
Lisätietoa työstä ja työtehtävistä antaa Ella, 040 9619232.
Haluamme olla paras työpaikka, joten panostamme työntekijöihimme. Meille on tärkeää, että jokainen työntekijä kokee itsensä tärkeäksi osaksi työyhteisöämme. Mielekäs työilmapiiri heijastuu siihen, miten työkohteissa asiat luistavat, sillä työstään innostunut työntekijä tekee parempaa työnjälkeä kuin huonosti työssään viihtyvä.
Lean-ajattelu on läsnä kaikessa yritystoiminnassamme. Siksi meillä työntekijät osallistuvatkin vahvasti yritystoiminnan kehittämiseen alun suunnitteluvaiheesta asiakkaalle toteutettuun projektiin asti. Olemme muun muassa valinneet neljä työntekijää Paras työpaikka -projektiin, jonka tehtävänä on luoda työpaikastamme entistä parempi.
Vietämme työntekijöidemme kanssa muun muassa rentouttavia virkistysviikonloppuja sekä järjestämme liikuntaa ja hyvinvointia tukevia tempauksia. Kustannamme myös vapaa-ajalle harrastustoimintaa. Haluamme, että työntekijöillämme on innostusta olla mukana kaikessa yrityksen toiminnassa, sillä se motivoi koko työyhteisöämme.
Hyvälle tyypille löytyy aina töitä. Hae siis mukaan ja lähetä avoin hakemus Avoimet työpaikat -sivumme kautta!
Odotamme työntekijöiltämme oma-aloitteisuutta, positiivista asennetta, asiakaspalveluhenkisyyttä, hahmottamiskykyä ja ennakkoluulotonta asennetta työhön. Lisäksi haluamme, että työntekijämme tekevät työtä hyvän työyhteisön eteen sekä palvelevat asiakkaita aina mahdollisimman hyvin. Odotamme myös halua osallistua yhteisiin palavereihin sekä kehittämis- ja koulutuspäiviin.
Osoite: Hiltusenkaarre 19 A, 90620 Oulu
Y-tunnus: 2783898-9
Puhelut: 0500 588 430
WhatsApp: 040 961 9232
Sähköposti: info@tilamestarit.fi